perjantai 29. maaliskuuta 2013

Spring Siblings

En oikein harrasta sisarusajatusta pukeutumisessa, mutta kun näin tämän päärynäkankaan, tiesin että siitä tulisi molemmille samistelupaidat. 

Veljelle body koossa 80 ja siskolle pitkähihainen koossa 92.



Hiekkalaatikolla viime kesänä totesin, ettei joustofrotee ole meitä varten siihen tarkoitukseen. Trikoohousut ne tarvitaan. Nämä suklaanruskeat jogapantsit sopivat hyvin päärynöiden kaveriksi. 




No, siinä ne nyt ovat. Sisarukset. 

Kaava: Omat, lasten mukaan piirretyt. 

ruskea trikoo (i k a s y r)

Piia Horko

***
i k a s y r översätter:
Piia sydde härligt matchande outfits till sina barn. Övre delarna i Moonkids Päron ribbtrikå och nedre delarna i vår bruna single jersey. Mönstren är hennes egna. Vilken härlig helhet!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

I am a Sewaholic!



 

 

  

Sain testattavaksi Sewaholicin Hollyburn-hameen kaavan, ja ihanaa Onionin kukkapuuvillaa.
Tiesin heti nähtyäni kaavapaketin ettei tämä jää viimeiseksi Hollyburn-hameekseni. Malli on ihana.
Tein kaavoista lyhimmän mallin (C), koska se tuntui sopivimmalta tähän kankaaseen.
Kaavat ja ohjeet ovat englannin kieliset. Ohjeet on kuvitettu erittäin selkeästi, eikä tarvitse osata paljon englantia pystyäkseen lukemaan niitä.
 Olen kuitenkin tehnyt teille ohjeistusta, joka tukee Sewaholic-kaavan mukana tulevaa ohjetta.

vetoketju ja tukikangas (omat kätköt)

Ja sitten siihen ohjeeseen...

Kuvaa klikkaamalla saat tarkemman näkymän takakannesta
Kaavapaketin takaa löytyy kokotaulukko (body measurements)
tuumina (inch).
Rinnanympärys (bust) vyötärö (waist) lantio (hip).
Kangasmenekki (fabric requirements) jaardeina (yard) ja
valmiin vaatteen mitat (finished mesaurment) tuumina.
Esimerkiksi täältä löytyy pituusmuunnin.

Lisäksi takakannessa kerrotaan kaavan mallista, sopivista materiaaleista 
  ja että tarvitset hamekankaan lisäksi tukikangasta, 9" (23cm) vetoketjun ja malli B:ssä kaksi nappia.

Kaavoja ei tarvitse jäljentää vaan ne leikataan suoraan silkkipaperilta.
Pakkauksesta löytyy hyvät kuvalliset ohjeet eri mallien kankaiden asetteluun.
Kaavoista löytyvät merkinnät:
grainlain - lankasuora
centre front - keski etu
centre back - keski taka
fold line - taite
Kaavoissa on valmiina 1,5cm saumanvarat ja helmassa 2,5cm käännevara.

Ompeluohjeet:
Kuvassa näkyvästä Fabric key osiosta näet miten päin kaavat/kankaat ovat ohjeissa.
Vasemmalta alkaen: Kaavan oikea puoli, kaavan nurja puoli, kankaan oikea puoli ja kankaan nurja puoli.
Lisäksi ohjeesta löytyy asiasanastoa (glossary)
baste - harsia
clip - leikata
(tässä yhteydessä tarkoitetaan aukileikkauksia saumanvaroissa)
easestitch - rypytysommel
finish - huolitella
press - painaa/silittää
(ohjeessa muistutetaan painamaan silitysraudalla, ei niinkään silittää)
staystitch - tukiommel
understitch - piilo/tukiommel mikä pitää esim. taskun suussa vuorin nurjalla puolella.
Ja sitten päästään ompelemaan :)
Tai no ensimmäisenä  (1.) silitetään tukikangas vyötärökaitaleeseen.

(2.) Ompele taskut kiinni etukappaleille taskunsuista oikeat puolet vastakkain.
(3.) Leikkaa saumanvarat puoliksi ja tee aukileikkauksia kaarevalle osuudelle.
.
(4.) Ompele saumanvarat taskukappaleen puolelle läheltä reunaa.
(5.) Taita tasku taitemerkkien kohdalta kaksin kerroin, ja ompele alareunat ja huolittele yhteen. (6.) Harsi taskukappaleet ompelukoneella etukappaleen sivusaumanvaroihin ja vyötärön saumanvaroihin.
(7.) Ompele etukappaleet toisiinsa oikeat puolet vastakkain. Avaa saumanvarat ja huolittele ne erikseen. Tee sama sivusaumoille. (8.) Ompele kuvan mukaiset tukiompeleet vyötärön saumanvaroihin 1,2cm päähän yläreunasta jottei vyötärö venähtäisi.
(9.) Silitä vyötärökaitaleen toisen pitkän reunan saumanvaran kohtaan taite ja puolita saumanvara leikkaamalla. (10.) Ompele vyötärökaitale kiinni hameosan yläreunaan. Mikäli hameen yläreuna on venähtänyt ompele rypytyslanka ja rypytyä tasasisesti sopimaan vyötärökaitaleeseen. (11.) Huolittele takakappaleiden saumanvarat. Ompele takasauma tuplamerkinnän keskikohdasta alas oikeat puolet vastakkain. Silitä saumanvarat auki. (12.) Ompele vetoketju. Aseta vetoketjun yläosa puoleen väliin vyötärökaitaletta. (13.) Taita vyötärökaitale keskeltä nurjat puolet vastakkain, niin että sen alareuna nurjalta asettuu vyötärökaitaleen sauman kohtaan.
(14.) Ompele käsin kaitaleen reunat kiinni vetoketjuun. (15.) Ompele taitettu vyötärökaitale oikealta puolelta yllä olevan kuvan mukaan. Tai ompele käsin nurjalta vyötärökaitaleen saumanvaroihin.
(15.) Kun vyötärökaitale on aseteltu oikein, näyttää ommel nurjalta puolelta kutakuinkin tältä. (kuva yllä)
(20.) Silitä helman käänne (2,5cm) nurjalle, huolittele ja ompele helma käsin tai koneella.
VALMIS!


Liisa/

*** 
i k a s y r översätter (inte allt):
Liisa har testat att sy Hollyburn kjolen från Sewaholic och har använt Onions bomullstyg med härliga broderier. Hon tyckte mönstret var enkelt att förstå (hon har skrivit en tutorial för oss andra) och gillade skarpt den kvinnliga modellen på kjolen. Det lär bli fler kjolar i framtiden :)

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Spring at Heart










Tein Iitalle pinkin- ja petrolin värisistä sydänveloureista liivin kevääseen.
Sävy molemmissa väreissä on hyvin värikylläinen, joten päädyin valkoiseen resoriin ja vetoketjuun.
Liivi on kokonaan vuoritettu. Näin ollen koko työ on tehty pelkällä ompelukoneella, eikä saumuria tarvittu lainkaan. Sopivista tilkuista tein vielä baskerityylisen hatun isolla tupsulla.

Kaavat: Liivi Ottobre 1/2010 "Selleri velourliivi" muokattuna kokoon 104
 hatun kaava on oma

pilvi jersey (Jofotex) 
resori ja vetoketju (Jätti-rätti)

Liisa/
 http://sisisivia.blogspot.fi/

***
i k a s y r översätter:
Av stuvbitar sydde Liisa en härlig väst till våren. Hon valde att kanta fickorna med vitt och även att välja ett vitt blixtlås för att lite lugna ner den färggranna västen. Västen är sydd efter ett Ottobre mönster (1/2010 Selleri) men hon har ändrat det till storlek 104.  Västen är helt fodrad och sydd med vanlig symaskin från början till slut (ingen overlock). Av stuvarna fick hon även till en söt basker med en stor tofs.
Tyget i bägge plagg är vår hjärtvelour som du finner här. I lager finns nu även våra två nya hjärtvelourer i lila och grått, denna gång i ekologisk bomull.



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Scary Lion?


Pelottava leijona,
joka pelkää
vain kylmää.

Kun mies ilmoittaa
että mie haluun
tästä kankaasta
tälläistä.

Vaimo tekee.








Jos lasten kuvaaminen
on haasteellista,
niin miehen kuvaaminen
on mahdotonta :)

Kaavat:
Omat oivallukset
Materiaalit:
Tähtileijona IKASYR
Musta trikoo Majapuu

*** 
i k a s y r översätter:
Emmis man önskade sig en tröja i den tuffa lejonjerseyn (Strömming Design) och det är klart att hon ställer upp :) Men att fota en man är till och med svårare än att fota ett barn... :)
Mönstren är hennes egna.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Summer Where Are You?









Aurinkoisten päivien myötä voi kääntää vihdoin katseensa kesään.
Kesävaatteiden teko pitää tietenkin aloittaa mekosta. 
Tein Iitalle pitsisomisteisen jersey mekon, kaavana Mekkotehdas-kirjan Katariina.
Helmapitsin lisäksi lisäsin taskuun solmittavan rusetin.
Onneksi minulla on kaksi tyttöä, sillä kesämekkojen teko on IHANAA! 
 
 
Kaava: Mekkotehdas-kirja Katariina
pitsi ja muut tarvikkeet (omat kätköt)

Liisa/ 

***
i k a s y r översätter:
Liisa börjar (trots det vintriga vädret) se fram emot sommaren, det är ju faktiskt vårdagjämning idag!


Ice Ice Baby...


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Playful Pear


Hän on leikkisä.


Hän haluaa.

 
Hän on  "iso tyttö".


Hän on nurinkurin.



Hän on.



Hän Peikkonen.


Kaava:
Omat
Materiaalit

Päärynä ribbitrikoo i k a s y r
Resori Royaltuote

Emmi

http://tuituijakotikolo.blogspot.fi/

***

i k  a s y r översätter:
Emmi sydde en vuxenklänning i miniformat åt dottern som vill vara"stor flicka".
Klänningen är sydd enligt egen ritat mönster i en ribbtrikå med päronmotiv. Tyget är från moonkids klädkollektion och kan köpas här!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Knitted nudity









Halusin tehdä tästä neuletta jäljittelevästä kuosista jotain sellaista missä neuletta ei normaalisti nähdä.
Tein itselleni aluspaidan ja alushousut. Miehelleni bokserit, joita koristaa komea mustanaamio... 
Cable knit jersey on todella napakkaa, ja soveltuu erittäin hyvin alusvaatemateriaaliksi.
Molempien housujen kaavoina käytin vanhoja vaatteita, topin kaavoitin alusta asti itse.

Kaavat: Omat
kuminauhat ja tarvikkeet (Jätti-rätti ja omat kätköt)

Liisa/

***
i k a s y r översätter:
Liisa ville sy något överraskande av vår ekologiska cable knit , sällan ser man "flätstickade" underkläder! Underbara! Hon har ritat mönstren själv.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Fairies of Love


Tasan kaksi vuotta sitten
perheemme koki muutoksen.

Oli meitä 
kolmen sijasta
neljä.

Matka ei tähän päivään
ei ollut helppo.

Koimme hetkiä,
joita ei
muille toivo.

Taisi matkassa olla
muutama keiju,
koska lapsieni 
kasvavan näen.

Siksi päätös 
juhlamekoista oli
helppo.

Unelmaisen pehmeää
ja kaunista
KEIJUNEITOA!

Niitä meillä on kaksi <3












Tämä päivä on rakkautta täynnä!

Kaavat:
Saksitut
Materiaalit:
Keijuneito luomujersey i k a s y r
Puuvillapitsit i k a s y r
Pallotrikoo Majapuu
Framilon JR:stä
Pitsisukat mummin neulomat

Emmi
***
i k a s y r översätter:
Emmi sydde härliga festklänningar åt sina döttrar, mönster eget och tyget och spetsarna kan köpas här och här.